Pohja:
3 dl vettä
1 pala tuorehiivaa tai
1 pussi kotileipojan kuivahiivaa
1 tl suolaa
5 rkl öljyä
7 dl vehnäjauhoja
Täyte:
1 tlk tonnikalaa
katkarapuja
sipulia
4 dl juustoraastetta
Tomaatti-mausteseos:
½ tlk tomaattimurskaa
1 tl oreganoa
2 tl basilikaa
timjamia ja perunamaustetta
Voiteluun voisulaa
Koristeluun ½ rkl pellavansiemeniä
Valmistus:
Sekoita tuorehiiva kädenlämpöiseen veteen. Jos käytät kotileipojan kuivahiivaa, lämmitä taikinaneste 42-asteiseksi ja lisää kuivahiiva taikinaan jauhoihin sekoitettuna. Lisää suola ja öljy. Sekoita mukaan osa jauhoista ja alusta taikina kunnolla. Lisää jauhoja loppuvaiheessa varovaisesti, sillä taikinasta pitää tulla pehmeä. Anna taikinan levätä peitettynä noin 30 minuuttia.
Valmista tomaatti-mausteseos sekoittamalla ainekset keskenään. Raasta juusto ja pilko sipuli ohuiksi viipaleiksi.
Jaa noussut taikina 8 osaan. Kauli neljä noin kämmenen kokoista pohjalevyä ja neljä vähän isompaa kansilevyä. Täytä pohjalevyt tonnikalalla, katkaravuilla ja sipulilla. Kaada tomaatti-mausteseos täytteen päälle. Lisää juustoraaste pinnalle.
Nosta kannet täytettyjen pohjalevyjen päälle ja paina reunat kiinni. Voitele kukot voisulalla, pistele haarukalla ja ripottele pinnalle polku pellavansiemenistä. Paista pizzakukkoja uunin keskiosassa 250 asteessa noin 15 minuuttia.
Nuori Leipoja -kilpailu 2000, Noormarkun yläaste