Kasviskimara

Taikina:
1 dl vettä
1/4 pkt tuorehiivaa
½ tl suolaa
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl sämpyläjauhoja
1-1 ½ rkl öljyä

Täyte:
Pieni paprika
1 dl esikäsiteltyjä suppilovahveroita
öljyä
1 sipuli
1-2 tomaattia
5 cm pala purjoa
150 g feta-juustoa
muutama nokare sinihomejuustoa
juustoraastetta

Munamaito:
2 kananmunaa
2 dl kermamaitoa
½ tl suolaa

Valmistus:
Murenna tuorehiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, jauhot ja öljy. Alusta taikina tasaiseksi. Painele taikina voidellun vuoan (halkaisija 25 cm) pohjalle ja reunoille. Nostata pohjaa 30 minuuttia.

Valmista täyte. Pese ja paloittele paprika ja tomaatti pieniksi kuutioiksi. Pese purjo ja suikaloi se. Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sienet, sipuli ja purjo öljytilkassa paistinpannulla.

Pistele noussut pohjataikina haarukalla. Lado pohjan päälle kaikki täyteaineet kerroksittain. Raasta pinnalle fetajuusto ja sinihomejuusto. Sekoita munamaidon ainekset kevyesti ja kaada kasvisten päälle. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista uunin alaosassa 200 asteessa noin 45 minuuttia.

Nuori Leipoja -kilpailu 2000, Noormarkun yläaste