Saaristolaislimppu (Joululeipä)

Puolukkasiirappi:

2 ½ dl siirappia
2,5 dl sokeria
25 g hiivaa
2 rkl suolaa
2 dl puolukkahilloa tai -survosta

Sekoita hiiva ja siirappi kulhossa ja lisää loput aineet. Sekoita kaikki keskenään.

Taikina:

25 g hiivaa
7 ½ dl kädenlämpöistä vettä
¾ dl mallasta
1 tl ruokasoodaa
2 ½ dl vehnäjauhoja
500 g karkeita ruisjauhoja
500 g hienoja ruisjauhoja

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää mallas. Sekoita toisessa astiassa keskenään sooda ja vehnäjauhot ja lisää ne nesteeseen. Lisää puolukkasiirappi ja lopuksi loput jauhot. Tätä taikinaa ei vaivata vaan ainekset sekoitetaan esim. puukauhalla. Anna taikinan nousta liinan alla 6 tuntia. Kaada se sitten isoon uunivuokaan, esim. 35×25 cm, ja anna nousta vielä tunnin. Paista 3 tuntia 130 asteessa. Kun puolet paistoajasta on kulunut, sivele pintaan siirappivettä (1 dl siirappia ja ½ dl vettä). Toista tämä halutessasi vielä kaksi kertaa puolen tunnin välein.

Kun 3 tuntia on kulunut, ota leipä uunista. Peitä leipä leivinpaperilla ja kääri se vuoan kanssa liinaan. Peittele paketti huovalla, jotta se pysyy mahdollisimman pitkään lämpimänä. Anna sen levätä jälkilämmössä huovan sisällä vielä kolme päivää.